Freesian taustaa

Kurjenmiekkakasvien heimoon kuuluvaa, voimakastuoksuista kukkaa, freesiaa, käytetään myös hajuvesien valmistuksessa ydintuoksuna. Raikas, freesi, ripaus kukan kauneutta. Siitä kosmetologi- ja hierontapiste Freesian nimi sai alkunsa.

Freesian yritystoiminta puolestaan lähti käyntiin kevättalvella 2012. Perustaja eli minä, Virpi, opiskelin ensin kosmetologiksi Vaasassa 2001-2004. Opiskelu aikana mielessä kehkeytyi jo tulevalle yritykselle nimi, joka kuitenkin sai jäädä vielä mieleen muhimaan joksikin aikaa.

Alkuvuodesta 2005 käytyäni yritysvalmennuskurssin, totesin ettei vielä ollut oikea hetki oman yrityksen perustamiselle. Asiaa piti pyöritellä mielessä useampaankin otteeseen, ja useamman vuoden ajan. Kunnes sitten 2010-2011 opiskeltuani koulutetun hierojan tutkinnon tuli se hetki. Kosmetologi- ja hierontapiste Freesia sai alkunsa.